Pasi Jääskeläinen: Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa
(Portti 4/99)

Pasi Jääskeläistä voi hyvällä syyllä kutsua suomalaisen scifin menestystarinaksi. Tämä on voittanut kolmena vuonna Portin novellikilpailun pääpalkinnon, kolmena peräkkäisenä vuonna Atorox-palkinnon ja kerännyt muutamassa lyhyessä vuodessa ympärilleen uskollisen, kirjoittajan moniulotteisen maailmankuvauksen nimeen vannovan lukijakuntansa. Tänä vuonna Jääskeläiselle irtosi Atorox-äänestyksessä kaksoisvoitto: kakkossija lohkesi fantasiaa uudesta näkökulmasta tarkastelleella novellilla On Murmaa kaatunut! (kts. Kk 2/99) ja voitto pituutensa puolesta oikeastaan miniromaaniksi luokiteltavalla tarinalla Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa.

Jääskeläisen tarinat eivät ole varsinaisesti niin scifiä kuin fantasiaakaan, ainakaan traditionaalisessa mielessä tarkasteltuna. Niissä ei matkata ulkoavaruudessa muukalaiskulttuurien parissa, kurvailla kyberavaruudessa tai seikkailla haltioiden ja puolitusten kansoittamissa fantasiamaailmoissa. Jos kirjallisia vertailukohtia täytyisi etsiä, löytyisivät lähimmät ehkä Ray Bradburystä tai Kurt Vonnegutista, joiden kummankin tekniikka tosin perustuu tiivistettyyn tarinalliseen ilmaisuun, Jääskeläisen tarinoissa ollessa kyse laajentamisesta ja uusien tasojen luomisesta alkuperäisen tarinanytimen ympärille.

Perusideansa tasolla Oi niitä aikoja on jossain määrin velkaa David Brinin novellille Ajan virta, jossa maailma alkoi vähitellen hajota useampiin ajallisesti eri tahtia eteneviin todellisuuden tasoihin. Jääskeläisellä perusidea on samantapainen, mutta huomattavasti moniulotteisempi. Ajan virta löytyy myös tästä novellista, mutta toisin kuin Brinillä, Jääskeläisellä kyseessä on konkreettinen koski, ei kielikuva. Ajan virtaa tutkii ajantutkimuslaitos, jossa muutamaa vuotta aikaisemmin tapahtunut onnettomuus oli järkyttänyt Ajan rakennetta perustavaa laatua olevalla tavalla. Tämä tosin paljastuu niin lukijalle kuin päähenkilöillekin vasta tarinan edetessä.

Ilmestyy kirja "Onko joka päivä todellakin tiistai?", jossa esitetään järisyttävä viikonpäiväteoria. Käy ilmi, että ihmiset elävät jatkuvasti, ei vain yhtä, vaan seitsemää rinnakkaista elämää. Suuri Aikatulva suistaa kaupungin elämän raiteiltaan täyttämällä sen kadut vaarallisilla aikavirtauksilla ja -pyörteillä. Kaiken tämän keskellä novelli käy läpi kahden ihmisen, kertojana toimivan Oswald Morrow'n sekä kirjastonhoitaja rouva Alice Boumgardenin rakkaustarinan, kuvauksen siitä kuinka näiden onnistuu järjestää elämänsä tyydyttäväksi tarinan käsittämättömäksi muodostuneessa maailmassa.

Teknisesti Oi niitä aikoja on Jääskeläisen tähän mennessä ilmestyneistä novelleista luultavasti hiotuin. Tätä voisi toisaalta pitää myös novellin kompastuskivenä. Tarinan maailma on niin monitasoinen, sen eri ulottuvuudet niin hyvin toisiinsa limittyneitä ja novelli rakenteellisesti niin täydellinen kokonaisuus, että lukijan on vaikea saada siitä otetta. Lukija haltioituu tarinan moniulotteisuuden edessä, mutta toisaalta novelli ei jätä mitään tämän itsensä tehtäväksi. Se ei jätä aukkoja, joita lukija voisi omalla mielikuvituksellaan täyttää tai esitä kysymyksiä joihin se ei itse vastaisi.
 
Pasi Karppanen