Katja Kivilahti: Ménage à trois
(Tähtivaeltaja 4/99)En osaa sanoa, johtuuko asia mahdollisista poliittisista kytköksistä, mutta jostain syystä 30-luvun Eurooppa ja etenkin Saksa tuntuu tällä hetkellä olevan kotimaisten kirjoittajien parissa suosiossa. Viime Colosseumissa arvioitavana oli Marko Hautalan novelli Wotanin lapset, jonka yhteyksiä toiseen Portissa julkaistuun, samantapaisia aineksia sisältäneeseen tarinaan tuolloin pohdin. Katja Kivilahden novellilla Ménage à trois on selviä yhtymäkohtia Hautalan tarinaan, kummankin sijoittuessa samaan historialliseen miljööseen, vaikka suoria yhteyksiä kirjoittajien välillä tuskin onkaan.
Sinänsä minkään tarinan, etenkin kauhutarinan, sijoittamista 30-luvun kylmään ja märkään Saksaan ei kannata ihmetellä, niin kadehdittavan klaustrofobisen ympäristön miljöö kirjoittajalle tarjoaa. Kivilahden novellissa tuosta ilmapiiristä otetaankin kaikki tehot irti. Siinä missä Hautalan tarinassa lähestymistapa oli vielä nostalginen, esikuvien ollessa tomuisten kirjarivistöjen kätköistä kumpuavaa hienostunutta "salonkikauhua", viittaa Kivilahden tarina kintaalla klassisiin mörköihin ja ammentaa kauhuaiheensa tapahtuma-aikakautensa ympäristöistä sekä niistä myyteistä, joita sen ympärille on sittemmin rakennettu.
Tarinassa seurataan nimettömäksi jäävän teinitytön kasvua tämän omien silmien kautta, muuttumista lapsesta nuoreksi naiseksi ympäristössä, jossa nykyisyys ja menneisyys, kansallissosialistisen Saksan puoluekuviot, sukurutsaiset perhesuhteet ja 20-luvun elokuvateollisuuden haamut sekoittuvat yhdeksi luvalla sanoen vastenmieliseksi vyyhdiksi. Tämän taustalla kuvataan tytön kotimaan, weimarilaisen Saksan hidasta muuttumista tuntemaksemme kansallissosialistiseksi hirviövaltioksi. Aikakauden kuvaus on parhaimmillaankin viitteellistä eikä historiallisia viittauksia juurikaan alleviivata.
Ehkä yhtenä pitkänä monologina toteutettu tarina on liiankin pitkä sisältöönsä nähden, ehkä päähenkilön tunteettomuuden kaikkea ympärillään tapahtuvaa outoa ja pelottavaa kohtaan voisi tulkita luotaantyöntäväksi elementiksi tai ehkä tarinan vähäeleinen loppu ei onnistu lunastamaan kaikkia lukijan siihen pitkän kehittelyn aikana lataamia odotuksia. Niin hyvin kirjoittaja valitsemansa tyylisuunnan sekä tarinan eri langat kuitenkin hallitsee, ettei lopputulosta voi kuin ihailla.
Pasi Karppanen