Heikki-Antero Laurila: Usvatunneli
(Portti 4/99)Heikki-Antero Laurilan Usvatunneli edustaa samaa kotoisen oloista scifiproosaa kuin viime Colosseumissa arvioitu Kari Tossavaisen Aura sekä eritoten Pekka Turusen Projekti, joista tuolloin käytin nimitystä "Portti-novellit". Kuten noissa novelleissa, myös Usvatunnelissa ote on hyvin kotikutoisen oloinen ja tarinaa katselisi mielellään ruusunpunaisten lasien läpi. Laurilan novellille asetelma on kuitenkin kaksin verroin hankala, sillä siinä missä Aura ja Projekti olivat luonteeltaan vielä varsin leppoisaa scifiviihdettä, yrittää Usvatunneli olla vakavasti otettava kauhutarina, kuvaus tuikitavallisen öisen junamatkan saamasta odottamattomasta käänteestä.
Usvatunnelin kuvasto on kauhuelokuvista tuttua ja Kauhua kryptasta -tyyppinen pelottelu selvästi tosissaan tehtyä. Juonellisesti tarina ei kieltämättä olekaan sen huonompaa tasoa kuin käsikirjoitukset eräissä televisiossa vuosien varrella pyörineissä episodi-kauhusarjoissa. Kauhutarina ei loppujen lopuksi suuria puitteita vaadi. Tiheän usvan keskelle selittämättömästä syystä pysähtynyt juna, hiipivä tunnelma ja pienen sosiaalisen piirin aiheuttamat paineet riittävät hyvin. Koska tarinan ote on kuitenkin samaan aikaan turhan kömpelö ja päähenkilöt kovin arkisen oloisia, muodostuu lopputuloksesta tahattoman koominen.
Vaikka kankean ihmiskuvauksen, käytettyjen kauhuelementtien kliseisyyden tai niiden sekä suomalaisen ympäristön muodostaman koomisen ristiriidan jättäisikin huomiotta, kompastuu tarina pahemman kerran myös juonellisessa mielessä. Alussa kirjoittaja keskittyy rakentamaan päähenkilöstä uskottavaa henkilökuvaa, mutta hukkaa tämän sitten ja alku jää irralliseksi suhteessa muihin tapahtumiin. Myös muuten tarinan elementeistä muodostuu varsin hutera rakennelma eikä kirjoittaja oikein pysty luomaan niistä kokonaisuutta, joka edes jollain tasolla selittäisi mitä tapahtumien taustalla loppujen lopuksi piili.
Pasi Karppanen