Petri Laine: Vuorijonon takana
(Kosmoskynä 2/00)

Petri Laineen Vuorijonon takana on viime Colosseumissa arvioidun Nousu-novellin tavoin kertomus vuorelle kapuamisesta sekä kaikesta siitä ylentävästä, mitä tuon aiheen ympärille on yleensä tavattu liittää, omien rajoitteiden ylittämisestä, valaistumisesta ja itsensä löytämisestä. Ripaus Shangri-la-vaikutteista itämaista mystiikkaakin on mukana. Laajarinteen novellin tavoin myös Laineella vuoret ovat vastoinkäymisten sekä elämän fyysisten realiteettien vertauskuva ja niille kiipeäminen allegoria ihmisen henkisestä kasvusta. Symboliikka on ehkä alleviivaavaa, mutta toimivaa.

Laineen novelli on lyhyt tuokiokuva jossa pääidea on kuvata päähenkilön sielunmaisemaa eikä niinkään luoda monimutkaista juonta. Miehen nousua seurataan tämän omien mietteiden, ympäristön kuvailun, uninäkyjen ja lopulta päiväkirjamerkintöjen kautta. Maailman katto saavutetaan ja... niin, mitä sitten? Laajarinteen novelliin tarinan yhdistää myös se, että tässäkin tapauksessa tapahtumat reaalitodellisuudesta irrottavat ainekset ovat kokolailla kortilla. Tyylillisesti Laineen tarina onkin hyvin lähellä mainstreamia ja olisi siis ollut paikallaan yhtä hyvin missä tahansa muuallakin kuin Kosmoskynän sivuilla.

Vuorijonon takana on kolmas Petri Laineen Colosseumilla arvioitu novelli, mikä antaa jo melko hyvän pohjan muodostaa kuva kirjoittajan leimallisimmista maneereista. Suurin ongelma Laineella nähdäkseni on, että tämän tapa kirjoittaa on hieman liiankin... innokas, ikään kuin kirjoittaja yrittäisi jokaisella lauseella vakuuttaa lukijan jostain. Lähinnä lukijan valtaa tunne kuin olisi joutunut liian päällekäyvän myyntimiehen maalitauluksi. Tulee vaivaantunut olo, tekee mieli vetäytyä tuolin reunalta kauemmas tai ainakin vaihtaa asentoa. Vähemmälläkin vakuuttelulla asia menee yleensä perille ja joskus kertomatta jättäminen on paljon kiinnostavampaa kuin kertominen. Tämä seikka jokaisen kirjoittajan tulisi pitää mielessä.

Pasi Karppanen