Timo Kujansuu: Säveltäjä
(Spin 6/01)

Viime numerossa Colosseumilla arvosteltiin Timo Kujansuun novelli Palanen sielustasi, joka tuolloin sai kollegaltani runsaasti kritiikkiä tyylillisestä ja juonellisesta haparoinnistaan. Kun muistaa tämän, on yllättävää saada luettavakseen saman kirjoittajan novelli, jossa vastaava hapuilu loistaa poissaolollaan. Siinä, missä Palanen sielustasi kieltämättä oli hieman sekava, turhankin moniin suuntiin hajoava kokonaisuus, on Säveltäjä kiitettävän hyvin koossa pysyvä pieni tarina.

Tietämättä kumpi kahdesta novellista on varhaisempi, on vaikea esittää arvioita Kujansuun kehittymisestä kirjoittajana, mutta tuntuu kuin tällä olisi Säveltäjässä ollut selkeämpi käsitys siitä, mitä haluaa tarinallaan sanoa tai ainakin tarinan palaset paremmin hallinnassaan. Tätä toisaalta edesauttaa sekin, että noita palasia on tässä novellissa huomattavasti vähemmän. Aineksia ei tällä kertaa ole mukana liikaa, vaan ainoastaan se määrä, mikä on tarinan kertomiseksi välttämätöntä.

Itse juoni on novellissa kokolailla ohut ja kertoo autiolle planeetalle lyhyen välilaskun tekevästä seurueesta. Pääpaino tarinassa ei olekaan juonessa, vaan tunnelman luomisessa. Ihmiskuvaus on novellissa varsin viitteellistä, mutta Kujansuu onnistuu rakentamaan henkilöistä muutamin hallituin vedoin osuvia karikatyyrejä. Kovin syvälle ei päähenkilöiden ajatuksiin päästä, mutta tämä ei ole mikään puute, vaan pikemminkin piirre, joka tukee tarinan tunnelmaa.

Ilmapiiri, joka Säveltäjässä vallitsee onkin tietynlainen raukea Tsehov-idylli. Kujansuun ihmiset tuntuvat viettävän tarinassa varsin päämäärätöntä ja huoletonta elämää suurimpana ongelmanaan estää itseään pitkästymästä. Toinen rinnastus, joka etsimättä tulee mieleen, ovat yhteydet Moorcockin Viimeisten aikojen valtiaiden kanssa. Jos tarkkoja ollaan, voisi Kujansuun novelli hyvin olla katkelma suoraan Moorcockin kaikkivoipaisten kuolemattomien elämästä. Paikoin tunnelma toi myös mieleen Simmonsin Hyperionin.

Suoraan sanottuna en tiedä, miten puuttua tähän novelliin tai miten siitä olisi voinut tehdä toimivamman. Parannuksia voi tekstiin kuin tekstiin aina tehdä, syventää henkilöhahmoja tai rakentaa tapahtumille taustaa, mutta silloin kyseessä olisi ollut jo kokonaan toisenlainen novelli. Minun silmääni Säveltäjä toimii nimenomaan tällaisenaan, pienimuotoisena tuokiokuvana. Lyhyen muodon sekä tunnelman luomisen Kujansuu näyttääkin hallitsevan huomattavasti paremmin kuin lukuisat kerronnalliset tasot tai monimutkaiset juonelliset kiemurat.

Pasi Karppanen