Mari Saario: Ankka multiversumissa
(Portti 2/02)

Mari Saarion Ankka multiversumissa sijoittui Portin viime vuoden novellikisassa komeasti toiseksi, napaten palkinnon monen kokeneemman konkarin nenän edestä. Verrattuna Saarion moneen aikaisempaan tekstiin novelli onkin selvästi hiotumpaa työtä. Istumalihasharjoitukset, joita colosseumistikollegani kirjoittajalle vuosi pari sitten suositteli, ovat selvästi tuottaneet tulosta. Kirjoittajan ensimmäisillä, Spinissä julkaistuilla tarinoilla ja tällä novellilla on välillään valovuosien matka.

Jos tarkkoja ollaan, muistuttaa sijoittunut novelli kokonaisuutena yllättävän vähän Saarion aikaisempia tekstejä. Jos ei paremmin tietäisi, voisi oikeastaan hyvin kuvitella tarinan olevan suoraan M.G. Soikkelin kynästä. Rakenteellisesti se muistuttaa Soikkelin parin vuoden takaista, Jännittävää olisi nähdä pihalla dinosauruksia -novellia, joka tuolloin nappasi kisassa voiton. Tarina käynnistyy kuin perusnovelli ainakin, sitten mukaan alkaa tulla todellisuuden rajat rikkovia elementtejä, novellin liukuen lopussa kokonaan omille urilleen.

Helposti tuleekin mieleen ajatus, että se miksi novelli kakkossijalle ylsi, olivat nimenomaan sen surrealistiset piirteet. Jos Ankka multiversumissa olisi ollut kunnon juoninovelli hyvällä tarinalla ilman intertekstuaalisia elementtejään ja surrealistista tajunnanvirtaa, olisiko sitä kakkospallilla nähty?

Kysymys ei olisi välttämättä oleellinen, jos kyseessä olisi "vain" kirjoituskilpailu. Portin kisa kuitenkin on tällä hetkellä oleellisin kirjallinen koitos kotimaisen spekulatiivisen fiktion alalla ja jotain, joka jo nyt selvästi ohjaa sitä millaista scifiä ja fantasiaa Suomessa
kirjoitetaan. Voisinkin hyvin kuvitella monen aloittelevan kirjoittajan nyt katselevan Soikkelin ja Saarion sijoittuneita novelleja ja vetävän hiljaa mielessään johtopäätöksen, millaisia novelleja kannattaa Portin kisassa menestyäkseen kirjoittaa. Viesti, joka kirjoittajille näin annetaan ei siis ole merkitykseltään vähäinen.
 
Pasi Karppanen
 
 

*           *           *  
 
Nuoren koulupojan, Peterin, ympärillä alkaa tapahtua kummia. Sisäoppilaitoksen opettajat sokeltavat kummia ilmoituksia ja ennen niin kurittomat oppilaat ovat oudon vaisuja.

Saarion novellin alku vaikuttaa hetken aikaa ihan tavalliselta poikaseikkailulta, mutta jo parin sivun jälkeen tarina hyppää korkealentoiselle reitille ja päätyy pian vallan kosmiseksi. Meno yltyy niin nopeasti niin uskomattomaksi, että novelliin on vaikea heti suhtautua kovin vakavasti. Tarinan kautta linjan ylilyöty villi meno alkaa kuitenkin toimia johdonmukaisuudessaan omaksi edukseen.

Novellin keskiosa on silti hiukan vaikeaa seurattavaa. Kosminen meno on sen verran kimuranttia. Väliotsikon "Aika on aika kypsä" jälkeen olin hetken aikaan täysin hukassa. Keitä ovat nämä Valerian ja Laureline ja miksei heitä nähdä enää myöhemmin tarinassa? He ovat täysin irrallinen elementti, joka tuntuu olevan mukana vain siksi, että he antavat hiukan taustatietoa siitä, mitä Peterille tapahtuu.

Myöhemmin minua valistettiin, että nämä kaksi agenttia ovat peräisin Valerian-sarjakuvasta. Oletettavasti novellikokemus olisi tässä kohtaa mielekkäämpi, jos sarjakuva olisi minulle tuttu. Silti ihmettelen, onko näiden sarjakuvahahmojen esiinmarssi mitenkään tarpeellinen jippo? Rasittavatko ne novellin kokonaisuutta enemmän kuin mitä itsessään antavat sille? Aika kaksipiippuinen juttu.

Tarinan toinen, merkittävämpi ja novellin perusidean kautta selvästi perusteltu kulttuuriviite on taiteilija Kaj Stenvallin ankkatuotanto. Nyky-Turkuun saavuttuaan Peter tutustuu ankkatauluihin ja huomaa, kuinka sama perusankka toistuu tilanteesta ja paikasta toiseen. Samalla tavalla Peterin on pidettävä omasta identiteetistään kiinni loikkiessaan rinnakkaismaailmasta toiseen, jotta hän pääsisi takaisin omaan turvalliseen todellisuuteensa. Tässä ideassa piilevä viesti itsensä tuntemisen tärkeydestä herätti minussa ajatuksia ja hyväksynnän.

Perimmäisen ideansa miellyttävyyden lisäksi novellin suurin ansio on sen terävä kieli, joka myötäilee ja välittää hyvin tapahtumia. Peter-pojan kertojaääni on uskottava. Kosmiset visiot on toteutettu sopivan kiihkeällä rytmillä ja aikamuoto vaihtuu kuin huomaamatta. Ankka multiversumissa on mainio novelli.
 
Jarmo Karonen