Hannele Hakala: Originaalit
(Portti 2/03)

Hannele Hakalan Originaalit eroaa melko tavalla kirjoittajan esikoisnovellista Äkkiä eräänä iltana, joka Colosseumilla viime kerralla arvioitiin. Siinä missä Hakalan esikoisessa oli kyse lähinnä psykologisesta kauhusta tai jonnekin toden ja fantasian välimaastoon sijoittuvasta nykyproosasta, edustaa Originaalit tyylipuhdasta scifiä.

Asetelmiltaan novelli tuo monessakin suhteessa mieleen tuonnempana arvioidun, Tero Niemen ja Anne Salmisen novellin Kuten ihmiset tekevät. Tarinan näyttämönä toimii tutkimaton planeetta, jolle on saapunut ihmistä koostuva retkikunta. Jälleen kerran ihmisellä on vastassaan outo elämänmuoto, joka pettävän inhimillistä piirteistään huolimatta edustaa meille jotain tyystin vierasta.

Novellin kertojana toimii naispuolinen retkikunnan jäsen, joka onnistuu saamaan outoon lajiin kontaktin. Syntyvällä, lopulta lajirajat ylittäväksi rakkaudeksi kehittyvällä yhteydellä on kuitenkin hintansa ja tarinalla vain yksi mahdollinen päätös. Novellin toisen tason muodostavat naisen päiväkirjamerkinnät tai oikeammin kirjeet, joiden vastaanottajana on hänen entinen rakastetunsa. Kirjeiden kautta puretaan auki syitä, joiden vuoksi nainen on retkikuntaan päätynyt.

Kysymyksenasettelut joita Originaalit tutkii, liittyvät jäljittelyn ja alkuperäisyyden, yksilön itsemääräämisoikeuden ja vapauden teemoihin. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun niitä scifitarinassa käsitellään, mutta Hakala hallitsee valitsemansa teeman hyvin ja kykenee kertomaan tarinan loogiseen loppuunsa asti ilman suurempia kompasteluja.

Eräs seikka, josta Originaaleja voisi kritisoida on pituus, jota novellissa on turhankin kanssa. Etenkin kirjeiden kautta kerrottava tarinan taso on melko turhaa painolastia. Henkilö- sekä tutkimusretkikunnan sisäisten jännitteiden kuvauksessaan novelli tallaa niinikään kovin tutunoloisia latuja ja myös mollivoittoinen loppuratkaisu on jotain, joka on nähty monta kertaa aikaisemmin. On kuitenkin lukijasta kiinni, kuinka paljon noita pitää varsinaisina puutteina, kuinka paljon niiden voisi yksinomaan katsoa kuuluvan lajityyppiin.

Keskeisin ongelma Originaaleissa onkin, että siinä on kovin vähän, noh, originaalia. Kokonaisuus pysyy mukavasti kasassa, mutta  tarina ei edusta siltikään mitään sellaista, mitä ei olisi jo useampaan kertaan nähty. Sen verran varmaa työtä Hakalan novelli kuitenkin on, että ainakaan itse en voi olla nostamatta sitä omaan Atorox-kärkikymppiini. Originaalit osoittaa Hakalan olevan kyvykäs, idearikas tarinantuottaja, jonka tulevaa novellistin uraa ainakin minä tulen seuraamaan mielenkiinnolla.
 
Pasi Karppanen