Petri Laine: Taivaan kaikki värit
(Portti 4/03)

Petri Laine kuuluu niihin kirjoittajiin, joiden novellistin uraa minulla on ollut ilo seurata colosseumin esimiehen pallilta läpi tämän koko julkaistun tuotannon. Tuona aikana Laine on kehittynyt kirjoittajana huimasti ja tämän viimeisimmät julkaistut novellit ovat olleet täysin toisesta maailmasta kuin kirjoittajan ensimmäiset, hyvinkin kömpelöt scifitarinat. Vakavoituessaan Laineen novellit ovat muuttuneet vähä vähältä synkkäsävyisemmiksi.

Nyt arvioitavana oleva, Portin vuoden 2002 kisassa kunniamininnalle sijoittunut Taivaan kaikki värit ei ole vailla noita synkkiä sävyjä sekään, vaikka siihen mahtuukin mukaan enemmän valonpilkahduksia kuin Laineen moniin muihin viimeaikaisiin sf/f-tarinoihin. Puitteiltaan novelli on varsin tutunoloinen ja kertoo Maahan tarkkailijaksi lähetetystä muukalaisesta. Asetelma on kulunut, mutta Laine onnistuu saamaan aikaan käytetyistä aineksista toimivan novellin.

Tämän voi laskea paljolti nimenomaan onnistuneen ihmis- tai tässä tapauksessa kai alienikuvauksen piikkiin ja tarinan muukalaisesta onnistuttaan luomaan ajattelutavaltaan juuri niin vieras kuin pitääkin. Meidän maailmamme näyttäytyy muukalaiselle kaoottisena paikkana, jota tämän on vaikea ymmärtää ja jossa risteilevien sosiaalisten vaikutussuhteiden verkostoa tämän on opeteltava yrityksen ja erehdyksen kautta tulkitsemaan.

Kuten aina, alkavat tarkkailtavat ennen pitkää vaikuttaa myös tarkkailijaan ja lopulta muukalainen huomaa tajuamattaan rakastuneensa Maan naiseen. Kuten viime kerralla arvioidussa Hannele Hakalan Originaaleissa, joka tutki käytännössä samaa teemaa, olkoonkin eri näkökulmasta, on lajirajat ylittävällä rakkaussuhteella nytkin hintansa. Kahdessa maailmassa voi elää vain aikansa ja ennen pitkää myös Laineen muukalaisen on tehtävä ratkaisunsa.

Tarinan loppu on kovin alavireinen, eikä sitä voi parhaallakaan tahdolla nähdä onnellisena. Valheelle rakennettu elämä ei voi jatkua loputtomiin ja lukija tajuaa muukalaisen ympärilleen luoman kuplan puhkeavan ennemmin tai myöhemmin. Toisaalta tarinassa mukana on sellaista inhimillistä lämpöä, joka monista Laineen viimeaikaisista novelleista on puuttunut. Vaikka muukalaisen valitsemaa tietä ei voikaan pitää järkevimpänä mahdollisena, onnistuu tämä siten varastamaan itselleen palasen onnea ja löytämään jonkun jota rakastaa. Se kai on enin mitä kukaan meistä ihmisistäkään voi toivoa.
  
Pasi Karppanen