Kari Tanskanen: AjanLuoja
(Finnzine 1/00)Kuten viime Colosseumin Aistit-arvion lukeneet tietävät, on Kari Tanskanen kirjoittaja, jonka tarinat eivät ui kotimaisen spekulatiivisen fiktion valtavirrassa, jos eivät sitten tyypillisimmissä sivu-uomissakaan. Tanskasen viipalemaiset, ajoittain jopa lyriikaksikin luettavissa olevat tarinat tuovat tyylillisesti mieleen Kimmo Sanerin tai M. G. Soikkelin, mutta ovat ajoittain jopa noidenkin kirjoittajien tekstejä kokeellisempia. Tällä kertaa Tanskasella on mukana aivan tarinakin ja vieläpä malttia pitää liikkuminen kielellisen ilmaisun sfääreissä sellaisissa rajoissa, ettei lukija jo ensimmäisellä rivillä putoa matkasta.
Tanskasen lyhyt, pituutensa ja tyylinsä puolesta melkeinpä pakinaksi laskettava tarina vie lukijan metatasolle, tilan, paikan, ulottuvuuksien ja olevaisuuden itsensäkin tuolle puolen. Ajan tuotannossa on ongelmia. AjanLuoja saa PääLuojalta hälyyttävän viestin ja kutsuttaa eteensä neljä alaistaan, ajan tuotannon ja markkinoinnin eri osa-alueita edustavat energia-entiteetit. Mikä ajan tuotannossa oikein mättää ja mitä asialle pitäisi tehdä? Tuon selväkielisemmin novellin perusideaa on vaikea esittää ja edetessään tarina intoutuu tätäkin metafyysisempään ajatuksen lentoon, kirjoittajan kuitenkin onnistuessa pitämään valitsemansa langat kasassa.
AjanLuojaa on hyvin vaikea arvioida normaaleilla mittareilla. Periaatteessa yhdelle, vaikkakin kieltämättä varsin vinhalle oivallukselle rakentuva novelli on piikkinsä etupäässä yritysmaailmaan suuntaava toimiva pikku satiiri, jolle tuo oman lisävärinsä kirjoittajan harrastama varsin kekseliäs kielen rakenteiden käyttö. Novellin ansioksi sanottakoon myös, että verrattuna saman kirjoittajan moneen muuhun, vähemmän lukijaystävälliseen tarinaan (ja eräisiin epäkiinnostaviksikin katsottaviin, vrt. seuraavaksi arvioitava Imuri) on AjanLuoja paketti, jonka lukee mielikseen. Loppuun kirjoittaja on säästänyt sen viimeisen yllätyksensä, onnistuen näin kiskaisemaan maton paatuneemmankin scifilukijan jalkojen alta.
Pasi Karppanen