Petri Salin: Musta väsymys silmät yöllä
(Portti 3/00)

Petri Salin kuuluu niihin monipuolisuusmiehiin, joita voisi hyvin nimittää jonkinlaisiksi kirjallisiksi kameleonteiksi. Tämän tarinoihin tarttuessaan ei koskaan voi olla sataprosenttisen varma mitä vastaan tulee, hurttia huumoria tuonnempana arvioidun Valtion tapaan, historiallishenkisempää proosaa kuten Yön kynttilöissä vai ihan oikeaa scifiä. – Salin luovii lajityyppien välillä ihailtavalla suvereniteetilla. Musta väsymys silmät yöllä kuuluu Salinin tuotantoon sieltä vakavammasta ja scifimäisemmästä päästä.

Tarinan tapahtumaympäristö, päähenkilöt ja ihmiskuvaus tuovat monellakin tapaa mieleen Ray Bradburyn scifiklassikon Farenheit 451. Maailma on krominhohtoisen kylmä, pelottava lähitulevaisuus, ihmiset luonnosta ja juuristaan vieraantuneita teknisen järjestelmän jatkeita, jotka jossain matkan varrella ovat unohtaneet inhimillisyyden ja moraalin perusteetkin. Novellin teema on syntyminen ja lisääntyminen. Tarinan maailmassa kukaan ei ole enää aikoihin lisääntynyt siihen tapaan kuin se nykyisin tapahtuu, in vivo, vaan asia hoidetaan kylmissä lasikohduissa. Lukuunottamatta tietysti syrjäytyneitä marginaalikansalaisia, jotka edustavat tarinassa yhteiskunnan pohjasakkaa.

Varsinainen juoni novellissa on kokolailla ohut ja pääpaino tekstissä onkin tunnelman luomisessa sekä, mainittakoon tämä aivan erikseen, hyvin sukupuolettoman oloisten päähenkilöiden kompleksien kuvauksessa. Ja niitä tarinassa sitten riittääkin, päähenkilöiden tyrskiessä ahdistuksensa keskellä niin kuin vain tämäntyyppiseen tarinaan kuuluu. Yhteydet Bradburyyn näkyvät myös siinä kuinka kirjat, tiedättehän – nämä paperilta tuoksuvat kummalliset neliskanttiset esineet, saavat toimia novellissa vertauskuvana vanhalle maailmalle, linkkinä siihen minkä tämän yhteiskunnan ihmiset ovat jättäneet taakseen. Yhdelle novellin henkilöistä kirjoista on muodostunut pahimmanlaatuinen pakkomielle.

Musta väsymys silmät yöllä kuuluu niihin novelleihin, joihin puuttuminen parannusehdotuksin tuntuu jotenkin epäasialliselta, niin tylyn tyylikäs kokonaisuus se on. Tästäkin huolimatta kritisoisin tarinan loppupuolelle sijoittuvaa hävityskohtausta jossain määrin osoitteettomaksi ja ainakin itselleni jäi hieman hämäräksi, mitä sillä tai lopetuksella ylipäätään tahdottiin sanoa. Tosin tässäkin tapauksessa kyse on enemmän makuseikoista kuin novellin todellisista puutteista. Näinä aikoina, tieteellisen yhteisön sekä valtaosan muutakin väestöä heittäessä onnesta kärrynpyörää ihmisen geenikartan selvittämisen johdosta Musta väsymys silmät yöllä on pelottava visio, jonka itse kunkin soisi lukevan.

Pasi Karppanen