Seppo Koskinen: Korvikemies
(Spin 3/01)

Iloisesti yllättyneenä olen pannut merkille, ettei lehtemme taittaja Seppo Koskinen ole kirjoittajana lainkaan vailla kykyjä. Korvikemies on järjestyksessä kolmas tämän Colosseumilla arvioitava novelli. Tyylillisesti se liikkuu lähempänä ensimmäistä, Spinissä julkaistua novellia Oranssit sadepisarat ovat haihtuneet kuin viime numeron Profeetta -tunnelmapalaa. Siinä missä ensimmäinen novelli kuitenkin oli luonteeltaan scifidekkari, on Korvikemies enemmänkin tyylipuhdas toimintatrilleri.

Tarinan tapahtumapaikkana on lähitulevaisuuden urbanisoitunut Eurooppa, tarkemmin sanottuna miljoonakaupungiksi kasvanut Turku. Tärkeä projekti on siellä valumassa harakoille ja erikoismies lähetetään pääkonttorista ottamaan asioista selvää. Kuten arvata saattaa, alun perin yksinkertaiselta näyttävä komennus mutkistuu matkan edetessä melko lailla ja sankarimme seikkailee tarinassa kuin sankarin tämäntyyppisessä tarinassa kuuluukin, vastassaan kohtalokkaista kaunottaria ja muuta vaarallista. Kuvasto on kyberpunkin maailmasta tuttua teknisillä vimpaimilla operointia.

Eräs keskinen seikka, joka tulee tarinassa esille ja jonka mainitsemista ei voi tässä välttää, liittyy päähenkilön fyysiseen olemukseen ja onkin kieltämättä poikkeuksellinen yksityiskohta. Enpä nimittäin näin suoralta kädeltä muista yhtäkään novellia tai romaania, jossa olisi ollut kääpiö päähenkilönä.  Käsittely, jonka päähenkilön (oikeaa termiä käyttääksemme) pienikasvuisuus saa, onkin sitten hieman mutkikkaampi tapaus. Toisaalta toimintasankareilta ei yleisesti ottaen vaadita suurtakaan syvällisyyttä ja tässä mielessä päähenkilön fyysinen koko on juuri se lisä, joka jaksaa tehdä tästä kiinnostavan.

Toisaalta taas tuntuu siltä että näinkin poikkeuksellinen päähenkilö olisi ansainnut paremman käsittelyn. Nyt tarina tuntuu nojaavan turhankin raskaasti nimenomaan päähenkilön pienikasvuisuuteen. Oman mielenkiintoisen lisänsä kokonaisuuteen tuo myös käyttäytymisteoria, jonka kautta sankarimme ympäröivää maailmaa tarkastelee. Valitettavasti vain tuokin teema tuntuu jäävän tarinassa hieman irralliseksi osaseksi, samanlaiseksi painolastiksi kuin ne James Bondin hienot asetekniset vempaimet, joiden esittelyyn saatetaan uhrata kirjojen alussa sivukaupalla tilaa, mutta joita sankari ei sitten ehdi kuitenkaan käyttää.

Korvikemies on selvästi parempi kuin Koskisen edellinen Spinissä julkaistu dekkaritarina. Toiminta on hyvin kuvattua, juoni pysyy kiitettävästi kasassa. tapahtumat rullaavat sujuvasti eteenpäin tarinan käänteestä toiseen ja tyyli on kyberpunk-kirjoista tuttua, kylmän tyylikästä, lakonista ilmaisua. Kokonaisuutena tarinaa vaivaa kuitenkin lievä tasapainottomuus tai raakilemaisuus. Tarinan ihmiset jäävät turhankin kasvottomiksi tapauksiksi, eräissä kohdin loogisuus heittää melkoista kuperkeikkaa ja loppuvaiheeseen on eksynyt hieman liikaa selittelyä. Tämä on sinänsä sääli, sillä jos noihin seikkoihin olisi jaksanut panostaa pikkuisen enemmän, olisi tarina hyvinkin saattanut kohota tyylillisen sukulaissielunsa, A.C. Rossin Gepardin viimeisten päivien (kts. Portti 2/00) tasolle.

Mikään huono novelli Korvikemies ei ole, mutta parempaankin olisi ollut mahdollista päästä. Koskinen kirjoittaa iskevää, hyvin rullaavaa tekstiä tuoden mieleen kotimaisista kirjoittajista Timo Surkan sekä edellämainitun Rossin. Se puoli, mihin tämän kuitenkin kannattaisi tarinoissaan kiinnittää huomiota on niiden pitäminen paremmin kasassa kokonaisuuksina. Teknisinä suorituksina tämän novellit ovat kaikki olleet sujuvia tapauksia, mutta jokin osa-alue on aina tuntunut jäävän hieman lapsipuolen asemaan. Tasapainoisempaa tarinankerronnan eri osa-alueisiin keskittymistä siis, eikä Atorox-listalle pääsy välttämättä ole lainkaan kaukana.

Pasi Karppanen