Kuutioplaneetan historia
EsihistoriaKuution historian läpikäynti on perustelluinta aloittaa Rakentajien saapumisesta aurinkokuntaan. Milloin tämä tarkalleen ottaen tapahtui, on arvoitus ja arviot vaihdelleet jopa useammasta miljoonasta vuodesta pariinsataan tuhanteen vuoteen. Se, kuinka kauan näiltä mystisiltä olennoilta projektiinsa, on niinikään arvoitus. Izkar-laji on sittemmin löytänyt avaruudesta useampiakin Rakentajien muokkaamia planeettoja, mutta toista tällaista projektia ei tähän mennessä ole tavattu, kokonainen aurinkokunta jonka planeetat on yhtä lukuunottamatta muokattu erilaisiksi monitahokkaiksi. (Kts. lisätietoja.)
Kaikesta päätellen Rakentajien alkuperäinen suunnitelma oli tutkia kutakin lajia kuution yhdellä sivulla, sitä miten nämä käyttäytyisivät oman luonnollisen eliökehänsä sisällä. Tätä tarkoitusta varten olosuhteista kuutiolla pyrittiin tekemään mahdollisimman ihanteelliset elämää ajatellen. Painovoima kohdistettiin mahdollisimman tasaiseksi sivun joka kolkassa nanotihennetyllä aineella ja siirtyminen sivulta toiselle tehtiin mahdottomaksi särmiä pitkin kulkevin näkymättömin voimavallein.
Kullakin sivulla oli oma ilmastonsa ja happikehänsä. Vesijärjestelmä tasapainotti kosteutta kuution eri puolille valtavien maanalaisten tunnelien kautta. Kuution järvet ja meret muotoiltiin geometristen mallien mukaan ja sen pyörähdysakseli johdettiin kulkemaan kahden kuution kärjen kautta. Useiden kilometrien pituiset muokkaaja-automaatit kuljeksivat kaikilla planeetoilla muuttaen maisemaa ohjelmointinsa mukaan.
Kun planeetta oli saatu valmiiksi kuutiolle asetettiin joukko älyllisiä lajeja sekä mahdollisimman kattavan otannan eläin- ja kasvilajeja näiden kotiplaneetoilta. Eliöt eivät itsessään olleet muualta tuotuja, vaan kloonikopioita, joiden malleina Rakentajat olivat käyttäneet alkuperäisiä elämänmuotoja. (Eliöiden genotyyppi toisin sanoen oli alkuperäinen mutta fenotyyppi paikallisen ympäristön tuotetta.)
Kuinka monta näitä lajeja loppujen lopuksi oli, on toistaiseksi arvoitus. Lajeista kolme voidaan varmuudella sijoittaa kuutiolle: ihmiset, sedragit sekä brakkiaanit. Tämän lisäksi todennäköisesti myös jäljellejääneille kolmelle sivulle sijoitettiin kullekin oma lajinsa (tarkemmin, kts. vetehiset, lintukansa ja tuhoutunut laji) vaikka se, millaisia nämä lajit olivat tai kuinka hyvin ne selvisivät tulevista koitoksista, onkin epäselvää. (Sivuista ja lajeista, kts. lisätietoja.)
Yhteistä elämänmuodoille oli, että ne kaikki tulivat toimeen jotakuinkin samanlaisissa olosuhteissa, happikehässä ja 1,07 g:n painovoimassa. Tällaiseen ratkaisuun planeetanrakentajat päätyivät jo pelkistä turvallisuussyistä. Vaikka melkoisia omnipotentteja ovatkin, eivät hekään pitäneet teknisiä järjestelmiään idioottivarmoina. Samasta syystä kuin Maan eläintarhoissa leijonia ja antilooppeja ei sijoiteta viereisiin aitauksiin, eivät kuutionrakentajatkaan sijoittaneet ammoniakkiekosfääriä ja happiekosfääriä samalle planeetalle.
Painovoiman pitäminen vakiona kaikkialla planeetalla taas oli teknisesti kaikkein vaivattomin ratkaisu. Kärjestä kärkeen kulkeva kiertorata-akseli puolestaan takasi planeetalle vakaat sääolot. Jotta kukin laji saisi elää rauhassa, oli eri lajit eristetty siististi omille sivuilleen särmiä pitkin kulkevin heikoin painovoiman aluein. Itse särmät nämä Rakentajat pyöristävät tarkkailukäytäviksi, joilta käsin heidän oli kätevä tarkastella elämän menoa kullakin planeetan sivulla.
Jossain vaiheessa, toistaiseksi tuntemattomasta syystä, planeetanrakentajat kuitenkin hävisivät aurinkokunnasta. Kukaan ei tiedä, minne he menivät tai miksi. Elämä planeetalla kuitenkin jatkui tämänkin jälkeen rauhaisaan tapaansa automaattisten laitteistojen valvonnassa. Aikakausien kuluessa planeetalle syntyi useita korkealle kehittyneitä kulttuureja. Joillain alueilla vakailla oloilla oli täysin päinvastainen vaikutus. Täällä kuutiolaiset tyytyivät elämään rauhallista, laiskanpulskeaa elämäänsä vuosisadasta toiseen kuin Wellesin Aikakoneen veltto eloi-kansa konsanaan. Kaikesta päätellen eri sivuja asuttavien lajien välillä oli tänä aikana hyvin vähän, jos ollenkaan kanssakäymistä.
Meteori
Jos siitä, mitä kuutiolla Rakentajien lähdön jälkeisinä lukemattomien vuosituhansina tapahtui, tiedetäänkin varsin vähän, huomattavasti paremmin tiedossa ovat tapahtumat, johon tuo aikakausi päättyi. Vuosituhansien kuluessa useammatkin kuution automaattisista korjausjärjestelmistä olivat alkaneet mennä epäkuntoon ja saada aikaan planeetan pinnalla aikaan mitä kummallisimpia ilmiöitä. Jossain vaiheessa meteorintorjuntajärjestelmä kaikesta päätellen lakkasi lopullisesti toimimasta, tuhoisin seurauksin.Runsaat tuhat meidän vuottamme (vajaat kaksi ja puoli tuhatta kuution vuotta sitten, kts. ajanlasku) avaruudesta saapui valtava rautameteori, joka iskeytyi kuution vesisivulle noin 25-30 asteen kulmassa. Meteorin koosta on voitu esittää vain arvioita, mutta kaikesta päätellen kyseessä oli samaa kokoluokkaa oleva kappale kuin Arizonan kraaterin tehnyt, ellei suurempikin. Iskun vaikutuksesta kuutio kallistui 30 astetta aikaisemmasta akselistaan, meteori kimposi ilmaan, hajosi ja putosi palasina yhdelle vesisivua ympäröivistä sivuista. (Kts. sedragit.) Pienempiä palasia sateli muuallekin.
Seurauksena kaikesta tästä oli suunnatonta tuhoa kautta planeetan piirin. Massiiviset maanjäristykset ravistelivat kuutiota. Sivuja toisistaan erottavat voimavallit lakkasivat olemasta ja valtava hyökyaalto pyyhki pitkin planeetan pintaa. Eri sivujen ilmakehät sekoittuivat keskenään ja saivat aikaan aiemmin vähähappisemmilla sivuilla tuhansien kilometrien laajuisia tulipaloja, jotka tuhosivat tieltään kaiken. Meteorin palaset nostattivat joukon valtavia pölypilviä planeetan ilmakehään ja taivas pimeni joksikin aikaa täysin. Uuden akselinkallistuman ansiosta osa alueista joutui purevan talven kouriin, osaa kohtasi valtava kuumuus.
Kun pöly hävityksen jälkeen lopulta laskeutui, ei kuution eri sivuilla vallinneista korkeakulttuureista ollut enää jälkeäkään. Säilyneet rauniot olivat ne hautautuneet kymmeniä metrejä paksujen pölykerrosten alle tai muuttuneet romuvuoriksi urbaaneimmilla alueilla. Siellä missä menneen sivistyksen hedelmät oli onnistuttu varjelemaan, katosi taito sen käyttämiseen. Pahiten kärsineet alueet vastasivat Maata noin vuoden 10 000 eaa. tienoilla ja monin paikoin tekninen kehitys alkoi kokonaan alusta. Parhaan lähdön saivat ne alueet, joille rautameteori sekä pienimmät palaset lopullisesti jäävät.
Voimavallien lakattua olemasta kuutiolaisten maailma mullistui toisellakin tavalla. Sivistyksensä raunioista esiin nousevat ja käytännössä kivikauteen taantuneet olennot joutuivat nyt ensimmäistä kertaa tekemisiin keskenään. Ne siirtyivät samoille alueille ja alkoivat käyttää hyväkseen samoja riistamaita sekä vesialueita. Ennen pitkää tämä tilanne johti sotiin kuution eri lajien välillä. Ainakaan aluksi tämä sotiminen ei ollut missään mielessä "keskitettyä" vaan taistelujen osapuolina olivat barbariaan ajautuneet ja hajanaiset ihmis-, höyryhämähäkki- sekä brakkiaaniheimot.
Sotamenestys vaihteli puolin ja toisin, pitkälti sen mukaan miten pahoin tuho oli kutakin heimoa kohdellut. Joillekin heimoille tämä sotien aikakausi merkitsi lopullista kuoliniskua, joillekin ajautumista yhä syvemmälle barbariaan, mutta joillain alueilla sodat olivat omiaan edesauttamaan teknistä kehitystä. Sotien myötä uudet innovaatiot ja keksinnöt sekä vanhan sivistyksen rippeet leviävät heimolta ja lajilta toiselle.
Aikaa myöten heimot alkoivat lopulta yhdistää voimiaan ja muodostaa keskitetympiä valtakuntia. Lienee sanomattakin selvää, etteivät näiden valtakuntien rajat enää seurailleet vähimmässäkään määrin kuution särmiä, vaan uudet valtakunnat sijaitsivat suloisessa epäjärjestyksessä pitkin planeetan sivuja. Sivujen reuna-alueilla kärkien ja särmien hallinnasta muodostui valtakuntien elinehto. (Tarkemmin, kts. kulmakaupungit.)
Taistelu maa-alueista ja elintilasta oli vain yksi sotiin johtaneista syistä. Aivan yhtä tärkeä syy lajien väliseen vihanpitoon oli niiden välinen kommunikaatiokuilu. Niillä alueilla, joilla tuo kuilu kyettiin ylittämään, syntyivät myös hedelmällisimmät yhteiselon ja yhteistyön muodot. Näillä alueilla sotiminen vältettiin ja kuution historia tuntee kokonaisia valtakuntia, jotka ovat rakentuneet kolmen, joskus jopa neljän lajin välisen yhteistyön varaan. Ikävä kyllä tällaiset yhteiselon muodot ovat kuution historiassa lähinnä poikkeuksia.
Paitsi eri kansat, olivat tämän uuden ajan alussa vastakkain myös eri eliökehien fauna ja flora. Syntyi kiinnostava tilanne, kun eläimet ja kasvit, jotka kaikki tulivat toimeen enemmän tai vähemmän samanlaisissa olosuhteissa, mutta joilla oli hyvin erilainen perusrakenne ja kehityshistoria, alkoivat taistella samasta elintilasta. Joillain alueilla alkuperäiset lajit säilyttivät asemansa, joillain uudet elämänmuodot korvasivat ne täysin. Tällä seikalla oli oma vaikutuksensa myös planeetan pinnalla sinnittelevien ihmis- ja muukalaisheimojen elämään. Mitä tehdä, kun vieras ja syötäväksi kelpaamaton eliökanta alkaa syrjäyttää heimon aiemmin hyväkseen käyttämiä eläin- ja kasvilajeja?
Näin kuutio alkoi pikku hiljaa kehittyä kohti sitä tilaa, joka sillä nykypäivänä vallitsee. Kuutiosta tuli eräänlainen kompromissi tai yhdiste eri ekosfäärien edustajista. Kukin älyllisistä lajeista pyrki luonnollisesti säilyttämään oman kulttuurinsa puhtaana vieraista vaikutteista, mutta tietynasteinen kulttuurinen sekoittuminen oli väistämätöntä. Myös eliömaailmaltaan planeetta homogenisoitui tulevien vuosisatojen kuluessa suuresti ja tätä nykyä se muodostaakin sekoituksen, jossa on edustajia kaikkien kolmen ekosfäärin eläin- kasvi- ja muista elämänmuodoista.
Se, miten alkutekijöissään kukin kulttuuri tämän uuden ajan alussa on, vaihtelee alueittain (ja on siis kirjoittajien vapaasti päätettävissä). Jotkin eristyksiin joutuneet kulttuurit saattoivat selvitä meteorin aiheuttamista tuhoista hyvinkin vähäisin vaurioin, mikä luonnollisesti asettaa ne teknisessä kehityksessä useita tuhansia vuosia naapureitaan edelle. Niinikään sinne tänne on saattanut jäädä "ekologisia taskuja" joissa sivujen alkuperäiset elämänmuodot ovat onnistuneet säilymään hengissä.
Nykytilanne
Tällä hetkellä kuutiolla eletään vuotta 2489 JRM (jälkeen rautameteorin) ja tuhosta ollaan vähitellen selvitty. Ihmiskunta elää agraarivaihetta ja kehittelee ensimmäisiä alkeellisia tuliaseitaan. Aurinkokunnan ytimenä olevan kaksoistähtijärjestelmän toinen komponentti on parhaillaan etääntymässä planeetasta, mikä on johtanut lämpötilan laskemiseen sen pinnalla. Planeetan ihmisväestön parissa vallitseekin vakaa käsitys siitä, että planeetta on joutumassa uuteen, tällä kertaa entistä pidempään jääkauteen. Eteläisillä sivuilla tämä on johtanut vaelluksiin pohjoista kohti.Poliittisessa ja sotilaallisessa mielessä tilanne planeetalla on edelleen melko sekaisin. Valtakuntia nousee ja tuhoutuu tasaista tahtia. Ihmissivulle on kehittynyt useampikin voimakeskus, joista yksi on enemmän taloudellisena kuin sotilaallisena mahtina tunnettu Zarif. Vaikka suurimmat ja verisimmät, lajienväliset sodat ovatkin jo takanapäin, on tilanne kuutiolla edelleen varsin levoton. Muiden ristiriitojen lisäksi ongelmia aiheuttaa ihmislajin halu määritellä valtakunnilleen tarkat rajat.
Uusi tekijä pelissä ovat jaokkaat, jotka 120 paikallista vuotta sitten saapuivat planeetalle aluksillaan. Niiden 23 pesää ovat tänä aikana kasvaneet ja jotkut muuttuneet varsinaisiksi monikulttuurisiksi metropoleiksi. Vaikka jaokkaat ovatkin teknisessä kehityksessä kymmeniä tuhansia vuosia planeetan kehittyneimpiäkin kulttuureja edellä, ei niillä tunnu olevan halua perustaa planeetalle omaa "imperiumiaan" tai orjuuttaa muita lajeja millään tavoin. Planeetan asukkaille niiden lopulliset motiivit ovatkin vielä tuntemattomat. Syystä tai toisesta niitä kohtaan kuitenkin tunnetaan syvää epäluuloa.
Edellä kuvattu tilanne koskee siis kuution "nykyhetkeä", vuotta 2489, jolloin ihmiskunta elää vielä jonkinalaista feodaaliaikaa, sedragit rakentelevat höyrysateliittejaan ja suhteet lajien välillä yleisestikin ottaen ovat vielä varsin epäselvät. Mutta entäpä tulevaisuus? Mitä tulevilla vuosisadoilla ja -tuhansilla on varalla kuutiolle? Taisteltuaan oman aikansa keskenään kuutiota asuttavat kansat ja lajit saavat epäilemättä rivinsä järjestykseen ja aloittavat hitaan kohoamisen teknisen kehityksen tikapuilla. Aikanaan tämä kehitys vienee ne avaruuteen asti.
Mitenkään käden käänteessä tuon ei voi olettaa tapahtuvan, etenkään kun katselee missä jamassa esimerkiksi kuutiolla asustavat ihmiskulttuurit tällä hetkellä ovat. Kuten omasta historiasta olemme nähneet, siirtyminen avaruusaikaan ja asuttamaan muita planeettoja on helpommin sanottu ja tehty. Jossain vaiheessa kuution kansat avaruuteen kuitenkin epäilemättä pääsevät, tulisi se sitten viemään tuhat, kaksi tai kymmenenkin tuhatta kuution vuotta. Aikaa meillä on käytössä juuri niin paljon kuin haluamme.
Tämä ympäristö joka tapauksessa mahdollistaisi sellaisten kuutiolle sijoittuvien tarinoiden kertomisen, jotka olisivat puitteiltaan enemmän tai vähemmän tyylipuhdasta scifiä. Niinikään asetelma, jossa kuution eri kulttuurit ovat levittäytymässä avaruuteen tekisi mahdolliseksi tarkastella lajeja, niiden välisiä suhteita sekä keskenään edelleen pelaamaa poliittista peliä varsin mielenkiintoisesta perspektiivistä. Ainakin tuo perspektiivi olisi kokolailla erilainen kuin "nykyaikaan" sijoittuvissa tarinoissa.
Siirryttäessä kuvaamaan aikaa, jolloin kuution lajit alkavat tutkia muuta aurinkokuntaa törmätään myös kysymykseen elämän mahdollisuudesta muilla planeetoilla. Vaikka älyllinen elämä onkin projektissa toistaiseksi rajattu vain kuution yksinoikeudeksi, ei elämän mahdollisuutta muilla planeetoilla ole koskaan varsinaisesti tyrmätty. Kuten tiedämme, ovat useimmat aurinkokunnan kappaleet näiden planeetta-arkkitehtien geoformauksen tulosta. Näin myös ajatus elämästä muidenkin planeettojen pinnalla on mahdollisen rajoissa.
Aurinkokunnasta oli kaikesta päätellen tarkoitus tehdä yksi iso eläintarha, mutta jostain syystä projekti jäi kesken. Kuution Rakentajat ehtivät asuttaa, mutta miten on muiden maailmojen laita? Sijoittivatko nämä muillekin planeetoille eliökunnan edustajia kaukaisista maailmoista? Jos vastaus tuohon kysymykseen on kyllä, niin millaista tuo elämä olisi rakenteeltaan tai kehitystasoltaan? Tarkoittaako kuutiota asuttavan elämän happipohjaisuus sitä, että joltakulta toiselta aurinkokunnan monitahokkaalta saattaisi löytyvä esimerkiksi ammoniakkiin pohjautuva eliökanta? Millaisia tuon eliökehän edustajat olisivat muodoiltaan?
On niinikään mahdollista, että jotkin aurinkokunnan monitahokkaista Rakentajat jättivät tarkoituksella asuttamatta älyllisillä elämänmuodoilla. Ehkä jotkin planeetat oli tarkoitettu kokeilulaboratorioiksi, joissa tapahtuvaa elämän kehitystä heidän olisi ollut mahdollista tarkkailla, kenties jopa ohjailla hallituilla mutaatioilla? Tätä vaihtoehtoa tukisi ainakin eräiden planeettojen pinnalta löytyvä poikkeuksellisen runsas ja monimuotoinen eläimistö sekä kasvisto. Näiden tosiseikkojen valossa näyttäsi myös todennäköiseltä, että planeetanrakentajat olivat varsin pitkäikäistä rotua.
Sekin mahdollisuus on, että vaikka muilta planeetoilla ei olisikaan varsinaisesti älyllistä elämää tai vieraita sivilisaatioita, saattaisi niiltä löytyä jäänteitä sellaisesta – todisteita siitä, sellaisia on siellä joskus ollut. Oliko kuutio sittenkään planeetanrakentajien ensimmäinen asuttama planeetta? Oliko ensimmäinen asutettu monitahokas jokin muu aurinkokunnan planeetoista ja tuo elämä niin paljon pidemmälle kehittynyttä, että se oli myös ehtinyt tuhota itsensä kuluneina vuosituhansina? Vai ovatko nuo kehittyneemmät olennot muuttaneet aurinkokuntaan kuuluvan Dysonin kehän sisälle? Tai kenties sinne ovat muuttaneet aurinkokunnan rakentajat – kyllästyttyään kesken kaiken koko planeetanmuokkaustouhuun?
Katso myös
Jaokaspesän lähtö
Kysymyksiä:
Mitkä lajeista taantuivat, mitkä kehittyivät Rakentajien lähdön ja meteorin iskun välisenä aikana? Milloin kuutiolaiset rakentavat ensimmäisen planeettojenvälisen tutkimusaluksensa? Tapahtuuko tämä jonkin tietyn lajin toimesta vai onko kyseessä mahdollisesti useamman lajin yhteisprojekti? Ovatko jotkin kuutiolaisten avaruudesta löytämistä rakennelmista meteoriniskua edeltäneellä ajalla kukoistaneiden kuutiolaiskulttuurien rakentamia? ? ? ?
Takaisin Kuvitteellisen maailman yhteenveto-sivulle